16:25 Lontoo 18:25 Helsinki, 21.2.2025 – Afarak Group SE (”Afarak” tai ”Yhtiö) (LSE: AFRK, NASDAQ: AFAGR)
TULOSVAROITUS – LIIKEVAIHDON JA KÄYTTÖKATTEEN LASKU
Pörssitiedote
Afarak Group SE:n (“Yhtiö”) hallitus arvioi, että koko vuoden 2024 käyttökate on noin 2,6 miljoonaa euroa, mikä tarkoittaa 85 % laskua verrattuna vuoteen 2023.
Lisäksi koko vuoden 2024 osalta liikevaihdon odotetaan olevan noin 128,6 miljoonaa euroa, mikä tarkoittaa 16,3 % laskua.
Puolivuotiskatsauksessa H1 2024, joka julkaistiin 16. elokuuta 2024, Yhtiö esitti seuraavat odotukset – haluamme antaa osakkeenomistajillemme päivityksen näihin:
NÄKYMÄ VUODEN 2024 TOISELLE VUOSIPUOLISKOLLE
Matalahiilisen ferrokromin puolella venäläistä materiaalia koskevat sanktiot pannaan täysimääräisesti täytäntöön vasta vuoden 2024 loppuun mennessä. Ilmailu- ja puolustusteollisuuden kysynnän kasvulla pitäisi alkaa olemaan jonkinlainen positiivinen kysynnän ja tarjonnan tasoja tasapainottava vaikutus. Myös Kiinan kotimainen hintataso näyttää saavuttaneen pohjansa. Odotamme kustannusrakenteemme paranevan edelleen toisen vuosipuoliskon aikana ja jatkamme uusien tulovirtojen kehittämistä Euroopassa. Matalahiilisen ferrokromin markkinoilla tulee säilymään jatkuva kilpailu koko vuoden.
Päivitys:
Vuosi 2024 oli ruostumattoman teräksen teollisuudelle heikko, ja merkit viittaavat siihen, että myös vuodesta 2025 voi tulla haastava.
Vuoden 2024 aikana ruostumattoman teräksen kysyntä, erityisesti Saksassa, pysyi alhaisena, ja koko Euroopan markkinat olivat vaimeat.
Valmistuspuolella onnistuimme jatkamaan tuotantokustannustemme alentamista. Voimme yleisesti vahvistaa, että erikoistuotteisiin käytettävien matalahiilisten erikoislaatujen kysyntä on kasvanut ja markkinahinnat ovat osoittaneet noususuuntaa. Sen sijaan standardilaatujen hintatilanne, erityisesti Venäjältä eri maiden kautta kiertävien tuontien vuoksi, on vaikuttanut voimakkaasti kyseisen segmentin katteisiimme.
Kromimalmimarkkinoiden sen sijaan odotetaan pysyvän vahvoina. Olemme viimeistelleet investointipäätöksiä, joiden avulla voimme nopeasti lisätä kromimalmirikasteiden tuotantoa Etelä-Afrikassa.
Päivitys: Kolmannella ja erityisesti neljännellä neljänneksellä kromimalmin hinnat laskivat odottamattomasti ja merkittävästi Kiinan heikon taloustilanteen vuoksi. Tammikuun puolivälistä lähtien tämä suuntaus on kuitenkin kääntynyt, ja markkinanäkymät kromimalmin osalta ovat jälleen positiivisemmat.
Helsingissä 21.2.2025
AFARAK GROUP SE
Hallitus
Lisätietoja:
Guy Konsbruck, toimitusjohtaja, +356 2122 1566, [email protected]
Vuosikertomukset ja muut sijoittajille annettavat tiedot ovat tarkasteltavissa Yhtiön verkkosivustolla www.afarak.com.
Afarak Group on erikoismetalliseosten valmistaja, joka tavoittelee vakaata kasvua. Yhtiöllä on erikoismetalliliiketoimintaa Etelä-Euroopassa ja rautametalliliiketoimintaa Etelä-Afrikassa. Yhtiön osake on listattu NASDAQ Helsingissä (AFAGR) ja Lontoon pörssissä (AFRK).
Jakelu:
NASDAQ Helsinki
Lontoon pörssi
Keskeiset tiedotusvälineet
www.afarak.com
Please visit:
Our Sponsor